23.6.2009
Työttömyysturvalain uudistuksen myötä työttömyyskassa voi
harkintansa mukaan maksaa ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa siihen
oikeutetulle ennakkona hakemuksen perusteella ilman päätöstä. Ennakkoa voidaan
maksaa enintään kahdelta kuukaudelta. Ennakkoa koskeva laki tulee voimaan
1.7.2009 ilman siirtymäsääntöjä.
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö (TYJ) suhtautuu myönteisesti
uudistukseen ja suosittaa työttömyyskassoille ennakkomaksun käyttöönottoa.
Lain perustelujen mukaan ennakkoa maksetaan riittävin
hakemustiedoin, maksuilmoituksella ja yleensä peruspäivärahan mukainen määrä.
Ennakon voi kuitata myöhemmin myönnettävästä työttömyysetuudesta tai sen voi
periä takaisin. Varsinainen valituskelpoinen päätös annetaan, kun asia
käsitellään lopullisesti.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 30 päivänä joulukuuta
2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 11 luvun 8 §, sellaisena kuin se on
laissa 163/2009, seuraavasti:
11 luku Toimeenpanoa koskevat säännökset
8 § Työttömyysetuuden maksaminen ilman päätöstä
Työttömyysetuuteen oikeutetulle henkilölle voidaan maksaa
ilman päätöstä hänen hakemuksensa perusteella työttömyysetuutta
ennakkona.
Ennakkoa voi olla maksettuna yhteensä enintään kahdelta
kuukaudelta. Ennakko vähennetään myöhemmin myönnettävästä työttömyysetuudesta
etuutta maksettaessa. Ennakko voidaan katsoa myös muun myöhemmin myönnettävän
työttömyysetuuden ennakkosuoritukseksi. Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa
voi tällöin kuitata myöhemmin myönnettävästä etuudesta ennakkomaksuna liikaa
maksamansa etuuden määrän.
|