TE-toimiston, Kelan ja työttömyyskassojen yhteistyökokeilu keskustelupalstalla päättyi

Anni Alaja (anni.alaja a tyj.fi), 30.6.2011

Työ- ja elinkeinoministeriö, Kela ja Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ kokeilivat tänä keväänä asiakkaiden yhteisneuvontaa internetin keskustelupalstalla Suomi24:ssä. Yhteistyökokeilu päättyy tänään.

Kokeilu osoitti, että palstan kaltaiselle viranomaisten yhteisneuvonnalle on tarvetta. Kesäkuun loppuun mennessä palstalle oli saapunut yli 2 800 viestiä. Eri kävijöitä palstalla vieraili lähes 28 500. Päivässä palstalle tuli kymmeniä uusia viestejä.

Paljon kysymyksiä heräsi työttömyysturvalla opiskelusta, karenssin määräytymisestä ja siitä, miten tulee toimia työttömäksi jäädessään. Työttömäksi jääneen asiakkaan on usein vaikea hahmottaa, keneen viranomaiseen missäkin asiassa kannattaa ottaa yhteyttä. Kokeilun tavoitteena oli helpottaa asiakkaiden tilannetta vastaamalla useimpiin kysymyksiin yhdeltä luukulta eri viranomaisten yhteistyönä.

Kysy työttömyysturvasta asiantuntijoilta -keskustelupalstalla Teppo Työkkäristä, Kirsi Kelasta ja Tiina Työttömyyskassasta vastasivat työttömäksi jääneiden tai työttömyysuhan alla olleiden asiakkaiden kysymyksiin. Nimimerkkien takana työskenteli joukko työttömyysturva-asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Asiantuntijat vastasivat palstalla arkisin työaikana mahdollisimman moniin asiakkaita hyödyttäviin kysymyksiin.

Kysy työttömyysturvasta asiantuntijoilta -keskustelupalsta oli toiminnassa huhtikuun alusta kesäkuun loppuun. Syksyllä kokeilun tulokset analysoidaan ja pohditaan, olisiko vastaavalle palvelulle tarvetta myös jatkossa.


Lisätietoja:
Työ- ja elinkeinoministeriö
neuvotteleva virkamies Eric Hällström
puh. 010 606 48451, 050 396 0170,
etunimi.sukunimi a tem.fi

Kela
viestintäpäällikkö Seija Kauppinen
puh. 020 634 41424, 040 772 7835
etunimi.sukunimi a kela.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ
toiminnanjohtaja Niina Jussila
puh. 09 7744 0011
etunimi.sukunimi a tyj.fi

Takaisin

Yleiset kirjanmerkit