Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö avaa oman blogin

Katri Kangas (katri.kangas a tyj.fi), 29.1.2018

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö on avannut oman blogin. Puheenvuoro työttömyysturvasta -blogissa käsitellään työttömyysturvaa eri näkökulmista.

Työttömyysturvaa sekä työttömyyskassojen toimintaa kehittävä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö haluaa tuoda työttömyysturvasta käytävään keskusteluun selkeää, ajantasaista ja luotettavaa tietoa sekä mielipiteitä kassakentältä. Blogissa julkaistavien kirjoitusten Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö toivoo paitsi herättävän ajatustenvaihtoa, myös lisäävän kokonaisymmärrystä työttömyysturvasta.

Puheenvuoro työttömyysturvasta -blogiin kirjoittavat työttömyysturvan asiantuntijat työttömyyskassoista sekä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöstä. Yksittäisen työttömyyskassan tai kassakentän virallisia linjauksia blogissa ei kuitenkaan tehdä, vaan kirjoitukset ovat kirjoittajiensa näkemyksiä.

Puheenvuoro työttömyysturvasta -blogin ensimmäisessä julkaistussa kirjoituksessa IAET-kassan kassanjohtaja ja Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön hallituksen puheenjohtaja Outi Mäki arvioi, kuinka vuoden alussa voimaan tullut työttömyysturvan aktiivimalli kohtelisi työnhakijana häntä itseään. Korkeakoulutettu, aktiivinen työnhakijakin kompastuu nopeasti aktiivimallin vaatimuksiin.

”Miten pystyisin itse täyttämään aktiivimallin aktiivisuusvaatimukset, vähintään 18 tuntia työtä, 5 päivää työllistämistä edistäviä palveluita tai tuloa yritystoiminnasta, jos olisin työtön työnhakija? Minulla on korkeakoulututkinto. Olen toiminut pidempään samalla toimialalla, josta viimeiset vuodet esimiestehtävissä. Asun pääkaupunkiseudulla, jossa minulla on perhe, joten muuttaminen täältä muualle Suomeen ei välttämättä olisi helppoa tai edes mahdollista.

Osa-aikatyön saaminen koulutuksellani ja työkokemuksellani ei ole kovinkaan todennäköistä.”

Puheenvuoro työttömyysturvasta -blogi: https://blogi.tyj.fi/

Lisätiedot
Toiminnanjohtaja Niina Jussila
050 911 8511
niina.jussila a tyj.fi

Takaisin

Yleiset kirjanmerkit