Tulorekisteri tulee työttömyyskassojen käyttöön vuonna 2020

Anni Alaja (anni.alaja a tyj.fi), 20.12.2018

Palkkatietoja aletaan viedä tulorekisteriin 1.1.2019 lähtien. Työttömyyskassat eivät kuitenkaan saa tulorekisteristä tietoja vielä vuoteen. Ansiopäiväraha voidaan laskea tulorekisterin tietojen pohjalta aikaisintaan 1.1.2020.

Työttömäksi jäävän henkilön on siis edelleenkin toimitettava palkkatodistus työttömyyttä edeltävistä ansioista, jotta päivärahan taso voidaan laskea.

Myös osa-aika- tai keikkatyön tuloista on jatkossakin lähetettävä palkkakuitti tai vastaava selvitys.

Takaisin

Yleiset kirjanmerkit