Työttömyysturvan tiukennukset eduskunnan käsittelyyn

Anni Alaja (anni.alaja a tyj.fi), 29.6.2016

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työttömyysturvan tiukennuksista. Lakiesityksen mukaan ansiopäivärahan enimmäismaksuaika lyhenisi 500 päivästä 400 päivään. Työttömyyden alussa asetettava korvaukseton omavastuuaika pitenisi viidestä päivästä seitsemään päivään. Esityksen mukaan lakimuutokset tulisivat voimaan 1.1.2017.

Enimmäismaksuajan lyhentäminen

Ansiopäivärahaa voidaan nykyisin maksaa enintään 500 päivän ajalta. Ansio-osan enimmäismaksuajasta vähennetään 100 päivää silloin, kun henkilöllä on alle kolmen vuoden työhistoria ja silloin, kun hän kieltäytyy työllistymistä edistävistä palveluista.

Täyden ansiopäivärahan enimmäiskesto voi siis nykyisin olla 300, 400 tai 500 päivää.

Lakimuutoksen myötä ansiopäivärahaa maksettaisiin enintään 400 päivän ajalta. Enimmäismaksuajasta vähennettäisiin 100 päivää silloin, kun henkilöllä on enintään kolmen vuoden työhistoria. Niille henkilöille, jotka ovat täyttäneet ansiopäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon täytettyään 58 vuotta, ja jotka ovat työskennelleet vähintään viisi vuotta edellisen 20 vuoden aikana, voitaisiin edelleen maksaa ansiopäiväraha enintään 500 päivän ajalta.

Myös lakimuutoksen jälkeen ansiopäivärahaa voitaisiin siis maksaa tilanteesta riippuen enintään 300, 400 tai 500 päivän ajalta. Lakimuutoksen jälkeen 500 ja 400 päivän enimmäismaksuajan edellytykset tiukentuvat kuitenkin huomattavasti. Valtaosalla enimmäismaksuaika tippuu 400 päivään ja 300 päivän enimmäismaksuaika laajenee koskettamaan entistä suurempaa ryhmää.

Omavastuuajan piteneminen

Omavastuuaika asetetaan työttömyyden alkaessa ja silloin, kun ansiopäivärahan edellytyksenä oleva työssäoloehto täyttyy uudelleen ja enimmäismaksuaika alkaa alusta. Omavastuuajalta ei makseta etuutta.

Omavastuuaika on nykyisin viiden päivän mittainen. Lakimuutoksen myötä omavastuuaika pitenisi seitsemään päivään.

Omavastuuaikaa koskeva muutos vaikuttaisi kaikkiin työttömiin. Vaikutus olisi kuitenkin suurempi lomautettujen ja muiden osittain työllistyneiden kohdalla. Näille henkilöille voidaan asettaa omavastuuaika kerran vuodessa, sillä työssäoloehto täyttyy osittaisen työskentelyn vuoksi jatkuvasti uudelleen.

Korotusosat

20 vuoden työhistorian perusteella maksetaan nykyisin korkeampaa etuutta ensimmäisen 90 etuuspäivän ajalta. Lakimuutoksen myötä tämä korotusosa poistuisi.

Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettaisiin edelleen korotusosaa. Tämän korotusosan taso kuitenkin pienenisi. 1000-3000 euroa ansaitsevalla korotusosa pienenisi 23 %.



Lakimuutokset 1.1.2017
NykyisinEsitetyn lakimuutoksen jälkeen
Ansiopäivärahan enimmäiskesto on 500 päivää.

Ansiopäivärahan ansio-osan enimmäiskesto on 500 päivää, jos sinulla on vähintään kolmen vuoden työhistoria, etkä ole kieltäytynyt työllistymistä edistävästä palvelusta.

Jos työttömyys jatkuu 500 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta.
Ansiopäivärahan enimmäiskesto on 500 päivää, jos olet 58-vuotias täyttäessäsi ansiopäivärahan työssäoloehdon ja sinulla on vähintään viiden vuoden työhistoria viimeisen 20 vuoden aikana.

Jos työttömyys jatkuu 500 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta. (Suurella osalla uuden 500 päivän edellytykset täyttävää ryhmää on ns. lisäpäivien perusteella oikeus ansiopäivärahaan eläkeikään asti.)
Ansiopäivärahan ansio-osan enimmäiskesto on 400 päivää, jos sinulla on alle kolmen vuoden työhistoria tai olet kieltäytynyt työllistymistä edistävästä palvelusta.

400 päivän jälkeen ansiopäiväraha maksetaan 100 päivän ajan perusosan (= yhtä suuri kuin peruspäiväraha ja työmarkkinatuki) suuruisena. Jos työttömyys jatkuu 500 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta.
Ansiopäivärahan enimmäiskesto on 400 päivää, jos sinulla on yli kolmen vuoden työhistoria.

Jos työttömyys jatkuu 400 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta.
Ansiopäivärahan ansio-osan enimmäiskesto on 300 päivää, jos sinulla on alle kolmen vuoden työhistoria ja olet kieltäytynyt työllistymistä edistävästä palvelusta.

300 päivän jälkeen ansiopäiväraha maksetaan 200 päivän ajan perusosan (= yhtä suuri kuin peruspäiväraha ja työmarkkinatuki) suuruisena. Jos työttömyys jatkuu 500 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta.
Ansiopäivärahan enimmäiskesto on 300 päivää, jos sinulla on enintään kolmen vuoden työhistoria.

Jos työttömyys jatkuu 300 päivän jälkeen, voit saada työmarkkinatukea Kelasta.
Työttömyyden alkaessa ja silloin, kun ansiopäivärahan edellytyksenä oleva työssäoloehto täyttyy uudelleen, asetetaan viiden päivän mittainen omavastuuaika. Omavastuuajalta ei makseta etuutta.Työttömyyden alkaessa ja silloin, kun ansiopäivärahan edellytyksenä oleva työssäoloehto täyttyy uudelleen, asetetaan seitsemän päivän mittainen omavastuuaika. Omavastuuajalta ei makseta etuutta.
Korkeampaa etuutta maksetaan pitkän työhistorian perusteella ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta.

2000 euroa ansaitsevan henkilön kohdalla etuus on 157 euroa/kk tavallista ansiopäivärahaa korkeampi. 3000 euroa ansaitsevalla etuus on 281 euroa/kk korkeampi.
Korkeampaa etuutta maksetaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta.

2000 euroa ansaitsevan henkilön kohdalla etuus on 121 euroa/kk tavallista ansiopäivärahaa korkeampi. 3000 euroa ansaitsevalla etuus on 216 euroa/kk korkeampi.

Lisätiedot
Niina Jussila
050 911 8511
niina.jussila a tyj.fi

Takaisin

Yleiset kirjanmerkit