Yli kolmannes ansiopäivärahapäätöksistä annetaan osittaisen työskentelyn ajalta

Anni Alaja (anni.alaja a tyj.fi), 1.9.2015

Työttömyyskassat tekivät huhti-kesäkuussa 254 770 ansiopäivärahapäätöstä. Näistä 37 % koski soviteltua päivärahaa. Soviteltua päivärahaa maksetaan silloin, kun hakijalla on kuukaudessa yli 300 euroa työtuloa esimerkiksi osa-aikatyöstä tai sivutoimisesta yritystoiminnasta.

Sovitellun päivärahan päätöksiä annettiin 18 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Ero kahden vuoden takaiseen tilanteeseen on vielä suurempi - sovitellun päivärahan päätöksiä annettiin nyt 37 % enemmän kuin vuonna 2013.

Osittaisen työskentelyn lisääntyminen johtunee vuoden 2014 alussa voimaan tulleesta 300 euron suojaosasta. Suojaosa tarkoittaa, että työtön voin ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että päiväraha laskee. 300 euron ylittävältä osalta puolet työtulosta vähennetään työttömyysetuudesta. Esimerkiksi 450 euron palkkatulo pienentää päivärahaa 75 eurolla kuukaudessa.

Ansiopäivärahahakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli huhti-kesäkuussa 12,1 päivää. Puolet hakemuksista käsiteltiin seitsemässä päivässä. Soviteltua päivärahaa koskevat hakemukset käsiteltiin keskimäärin 10,6 päivässä.

Keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 11,8 päivää. Päätöksiä tehtiin tuolloin 237 727 kappaletta.

Finanssivalvonta seuraa työttömyyskassojen etuuspäätösten lukumääriä ja käsittelyaikoja. Käsittelyaikatilasto sisältää ansiopäivärahan ja vuorottelukorvauksen täyttä ja soviteltua etuutta koskevat myönteiset ja kielteiset päätökset. Ansiopäivärahan maksamisen jatkuessa annettavia kuukausittaisia maksuilmoituksia ei oteta tilastossa huomioon.


Lisätiedot
Toiminnanjohtaja Niina Jussila
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ
09 7744 0011
niina.jussila a tyj.fi

Takaisin

Yleiset kirjanmerkit