Mitä on hyvä tietää, jos lomautus jatkuu pitkään

Osa koronan vuoksi lomautetuista on jo päässyt palaamaan työhön, mutta monen lomautus jatkuu edelleen. Entä jos lomautus jatkuukin kuukausia, miten päivärahan maksaminen muuttuu? Alle on koottu tietoa, josta voi olla hyötyä silloin, kun lomautuksesi jatkuu yhdenjaksoisesti kuukausia tai ajoittuu esimerkiksi osissa pitkälle ajanjaksolle.

Ansiopäivärahan enimmäisaika ei kulu lainkaan vuoden loppuun asti.

Ansiopäivärahalla on enimmäisaika, joka rajoittaa sitä, kuinka kauan päivärahaa voi saada. Sinun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia enimmäisajasta loppuvuoden aikana, sillä enimmäisaika ei kerry lainkaan vuodenvaihteeseen saakka.

Väliaikainen lakimuutos, joka pysäytti enimmäisaikalaskurit tuli voimaan uusien lomautusten osalta maaliskuussa ja kaikkien ansiopäivärahaa saavien osalta heinäkuun alussa. Tässä tiedotteessa on tarkat tiedot lakimuutoksista.

Yleensä enimmäisajan pituus on 300–500 päivää.

Enimmäisaika alkaa kulua taas vuoden 2021 alussa.

300 päivän enimmäisaika koskee niitä henkilöitä, jotka ovat olleet työssä yhteensä alle 3 vuotta. 400 päivän enimmäisaika on tavallisin ja koskee 3 vuotta työskennelleitä. 3 vuoden työhistoriaan lasketaan kaikki 17 ikävuoden jälkeen tehty työ.

500 päivän enimmäisaika koskee 58 vuotta täyttäneitä, jotka ovat työskennelleet 5 vuotta edellisen 20 vuoden aikana.

Se, miten nopeasti enimmäisaika kohdallasi kuluu, riippuu siitä, oletko kokonaan lomautettu vain osittain työssä. Kokonaan lomautetun enimmäisaika kuluu 5 päivää viikossa. Jos olet kuitenkin lomautettuna vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, enimmäisaika kuluu viikossa 2 päivää.

Kokonaan lomautetun henkilön (5 pv / vk) kohdalla 300 päivän enimmäisaika kestää noin 14 kuukautta, 400 päivän enimmäisaika noin 18 kuukautta ja 500 päivän enimmäisaika noin 23 kuukautta.

Jos olet osittain työssä, enimmäisaikasi nollautuu 26 viikon työn perusteella.

Työ voi olla tehty omalle työnantajalle tai se voi olla esimerkiksi keikka- tai osa-aikatyötä. Mukaan lasketaan sellaiset kalenteriviikot, joina työtä on 18 tuntia.

Jos olet osittain työssä, viikon omavastuuaika tulee vastaan aikaisintaan vuoden päästä.

Viikon korvaukseton omavastuuaika otetaan yleensä aina silloin, kun ansiopäivärahan enimmäisaika alkaa alusta. Omavastuuaikaa ei kuitenkaan oteta useammin, kuin kerran vuodessa. Seuraava omavastuuaika tulee siis vastaan aikaisintaan vuoden lomautuksen jälkeen.

Jos olet kokonaan lomautettu, etkä ole tehnyt muita töitä, omavastuuaikaa ei oteta lomautuksen alun jälkeen. Tällöin et kuitenkaan ole kerryttänyt myöskään uutta enimmäisaikaa ansiopäivärahalle.

Jos irtisanoudut lomautuksen kestettyä yli 200 päivää, saat irtisanomisajan palkkaa vastaavan korvauksen.

Irtisanoutumisesta ei tällöin seuraa TE-toimiston määräämää korvauksetonta määräaikaa eli karenssia. Lomautuksen aikana irtisanoutumiseen ei sovelleta irtisanomisaikaa, eli työsuhde päättyy välittömästi. Silloin kun saat irtisanomisajan palkkaa vastaavan korvauksen, päivärahaa ei kuitenkaan makseta irtisanomisaikaa vastaavalle ajalle.

Lue myös

Mitä on hyvä tietää, jos jäät työttömäksi

 

Anni Alaja

Anni Alaja vastaa TYJ:n viestinnästä. Pyrkii avaamaan lakimuutokset ja tilastot helposti sulatettavaan muotoon ja uskoo, että työttömyysturva on mainettaan parempi.

Anni Alaja

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *