Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä ei saa aiheuttaa kohtuutonta riskiä
Yrityksen perustaminen voi olla monelle työttömälle väylä takaisin työelämään tai mahdollisuus suunnata ura uudelleen. Nykyisin yritystoiminnan aloittaminen on kuitenkin riskialtista ja pienimuotoinenkin yritystoiminta voi viedä oikeuden työttömyysturvaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että työttömyysturvajärjestelmän ennakoitavuutta lisätään ja varmistetaan, että sääntelystä ei muodostu estettä työllistymiselle.
Työttömänä aloitetun yritystoiminnan vaikutus tutkitaan neljän kuukauden kuluttua
Työttömänä yritystoiminnan aloittava voi nykyisin saada työttömyysetuutta neljän kuukauden ajan. Sen jälkeen arvioidaan, työllistääkö toiminta henkilön pää- vai sivutoimisesti.
Yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuuden arvioinnissa ratkaisevaa on ennen kaikkea se, kuinka paljon työtä yritystoiminta vaatii ja estääkö se kokoaikatyön hakemisen tai vastaanottamisen. Kassoissa olemme huomanneet, että työttömänä aloitettua yritystoimintaa voi käytännössä olla hyvin vaikeaa osoittaa sivutoimiseksi.
Yritystoiminnan arvioinnin kriteerejä tulisikin kehittää siten, että pienimuotoinen yritystoiminta olisi mahdollista aloittaa etuutta menettämättä. Yrittäjyys tulisi katsoa päätoimiseksi vain silloin, kun yrittäjyyden aiheuttama työmäärä ja työllistävyys aidosti estävät kokopäivätyön vastaanottamisen.
Takautuvat lausunnot aiheuttavat epävarmuutta
Näemme työttömyyskassoissa usein tilanteita, joissa henkilö on saanut työttömyysetuutta ja harjoittanut samalla yritystoimintaa sivutoimisesti, mutta myöhemmin hänet on katsottu takautuvasti päätoimiseksi yrittäjäksi. Tämä on johtanut jo maksettujen etuuksien takaisin perintään.
Tulkinta voi perustua uuteen tietoon, mutta valitettavasti mukana on myös tapauksia, joissa kaikki olennainen tieto on ollut alusta alkaen käytössä ja viranomaisen tulkinta muuttuu myöhemmin. Yksittäiselle ihmiselle lopputulos on kohtuuton, vaikka hän on toiminut annettujen ohjeiden mukaisesti.
Kolme ehdotusta järjestelmän kehittämiseksi
Järjestelmää voisi kehittää kannustavammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi esimerkiksi seuraavin tavoin:
- Selkeytetään yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta koskevia tulkintoja siten, että työnhakijoilla on aito mahdollisuus aloittaa sivutoiminen yritystoiminta työttömänä.
- Kehitetään työnhakijoille tarjolla olevaa neuvontaa aiheesta.
- Otetaan käyttöön sitovat ennakkoratkaisut yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuudesta.
Kun säännöt ovat selkeät ja ennakoitavat, yhä useampi uskaltaa kokeilla yritystoimintaa. Samalla on kuitenkin muistettava, että työttömyysetuuden tarkoitus ei ole olla yritystuki, vaan turvata toimeentulo työttömyyden aikana. Näiden tavoitteiden ei tarvitse olla ristiriidassa.
Jäseneksi liittyminen
Jäsenmaksut
Kassojen yhteystiedot
Kassojen toiminta
Päivärahalaskuri
Näin haet
Ehdot ja kesto
Työskentely päivärahalla
Työttömän tietopankki
Keskustelu