Työttömyyskassojen jäsenmaksut laskevat jälleen ensi vuonna

Noin puolet työttömyyskassoista laskee ensi vuodelle jäsenmaksujaan. Taustalla on parantunut työllisyystilanne. Jäsenmaksut laskevat keskimäärin 9 %.

3000 euroa kuukaudessa ansaitsevan työntekijän työttömyyskassan keskimääräinen jäsenmaksu laskee ensi vuonna 114 eurosta 105 euroon vuodessa. Jäsenmaksu on laskenut jo kolmen vuoden ajan. Vuonna 2017 keskimääräinen jäsenmaksu 3000 euron palkalla oli 144 euroa.

Suurin jäsenmaksun pudotus on Työttömyyskassa Statiassa, jossa jäsenmaksu laskee 88 %. Statian kohdalla muutos johtuu pääasiassa jäsenistön siirtymisestä toiseen kassaan. Jäsenistön muutos vaikuttaa merkittävästi kassan etuuskuluihin.

Myös Opettajien työttömyyskassan, Teollisuuden työttömyyskassan ja Työttömyyskassa Pron jäsenmaksu laskee ensi vuonna noin viidenneksen. Kaikkiaan 14 työttömyyskassaa 25:stä laskee jäsenmaksujaan.

Muutos vaikuttaa suureen osaan suomalaisia, sillä työttömyyskassoihin kuuluu noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Työttömyyskassan jäsenmaksu on euromääräinen vuosi- tai kuukausimaksu tai ansioon sidottu prosenttiperusteinen maksu. Jäsenmaksulla rahoitetaan kassan etuus- ja hallintomenoja.

Yrittäjien työttömyyskassojen jäsenmaksu on suurempi, kuin palkansaajakassojen. Tämä johtuu siitä, että suurempi osuus yrittäjien ansiopäivärahamenoista katetaan jäsenmaksuilla.

Työttömyyskassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.

Jäsenmaksuperuste

Työttömyyskassa Jäsenmaksuperuste
2020
Muutos vuodesta
2019
Erityisalojen Toimihenkilöiden 9.25 € / kk – 5 %
Erityiskoulutettujen 65 € / v – 7 %
JATTK-työttömyyskassa 6 € / kk 0 %
Julkis- ja yksityisalojen 7 € / kk – 9 %
Julkisten ja hyvinvointialojen 0,33 % – 13 %
Korkeasti koulutettujen 66 € / v – 12 %
Kuljetusalan 0,38 % – 5 %
Lakimiesten 53 € / v 0 %
Lääkärien 21 € / v – 13 %
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten 108 € / v – 8 %
Opettajien 4 € / kk – 20 %
Palvelualojen 0,5 % – 9 %
Paperityöväen 0,3 % 0 %
Posti- ja logistiikka-alan 0,75 % 0 %
Rakennusalan 0,52 % 0 %
Suomen Elintarviketyöläisten 0,5 % 0 %
Suomen Yrittäjäin 2,1 % 0 %
Super 7 € / kk – 3 %
Sähköalojen 0,3 % 0 %
Teollisuuden 0,35 % – 22 %
Terveydenhuoltoalan 42 € / v 0 %
Työttömyyskassa Finka 159 € / v 0 %
Työttömyyskassa Pro 7,5 € / kk – 21 %
Työttömyyskassa Statia 0,02 % – 88 %
Yleinen työttömyyskassa YTK 92 € / v 0 %

Palkansaajakassojen jäsenmaksu vuodessa tuloluokittain

Työttömyyskassa  kk-palkka
1000 € 
 kk-palkka
2 000 € 
 kk-palkka
3000 € 
 kk-palkka
4000 € 
Erityisalojen Toimihenkilöiden 111 € 111 € 111 € 111 €
Erityiskoulutettujen 65 € 65 € 65 € 65 €
JATTK-työttömyyskassa 72 € 72 € 72 € 72 €
Julkis- ja yksityisalojen 84 € 84 € 84 € 84 €
Julkisten ja hyvinvointialojen 40 € 79 € 119 € 158 €
Korkeasti koulutettujen 66 € 66 € 66 € 66 €
Kuljetusalan 46 € 91 € 137 € 182 €
Lakimiesten 53 € 53 € 53 € 53 €
Lääkärien 21 € 21 € 21 € 21 €
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten 108 € 108 € 108 € 108 €
Opettajien 48 € 48 € 48 € 48 €
Palvelualojen 60 € 120 € 180 € 240 €
Paperityöväen 36 € 72 € 108 € 144 €
Posti- ja logistiikka-alan 90 € 180 € 270 € 360 €
Rakennusalan 62 € 125 € 187 € 250 €
Suomen Elintarviketyöläisten 60 € 120 € 180 € 240 €
Super 84 € 84 € 84 € 84 €
Sähköalojen 36 € 72 € 108 € 144 €
Teollisuuden 42 € 84 € 126 € 168 €
Terveydenhuoltoalan 42 € 42 € 42 € 42 €
Työttömyyskassa Finka 159 € 159 € 159 € 159 €
Työttömyyskassa Pro 90 € 90 € 90 € 90 €
Työttömyyskassa Statia 2 € 5 € 7 € 10 €
Yleinen työttömyyskassa YTK 92 € 92 € 92 € 92 €
Keskiarvo 2020 65 € 85 € 105 € 125 €
Keskiarvo 2019 70 €    92 € 114 € 135 €
Muutos € – 5 € – 7 € – 9 € – 11 €
Muutos % – 7 % – 8 % – 8 % – 8 %

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Niina Jussila
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
050 911 8511
niina.jussila@tyj.fi