Omavastuuaikaa koskeva poikkeuslaki on taas voimassa – mitä se tarkoittaa?

Työttömyysturvan omavastuuaika tarkoittaa työttömyyden tai lomautuksen alkuun tulevaa viikon jaksoa, jonka ajalle ei makseta etuutta. Yleensä omavastuuaika tulee tutuksi silloin, kun jää ensimmäisen kerran työttömäksi, sillä se tulee vastaan käytännössä kaikilla.

Vuoden 2022 alussa säädettiin kuitenkin poikkeuslaista, jonka myötä omavastuuajalta maksetaan etuus. Etuus voidaan maksaa omavastuuajalta huolimatta, jos omavastuuajan ensimmäinen päivä on 1.1.-28.2.2022. Sama poikkeus oli voimassa vuonna 2020. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Suurin merkitys on, että työttömyysturvan maksu alkaa suurimmalla osalla ihmisiä ensimmäisestä työttömyys- tai lomautuspäivästä. Ensimmäiseltä kuukaudelta saa siis työttömyysturvaa koko jaksolta, ilman viikon korvauksetonta aikaa.

Lakimuutoksen pienempi vaikutus on, että omavastuuajan vuoden suoja-aika voi nollautua alkuvuonna ilman korvauksetonta jaksoa. Siis mitä?

Omavastuuaika otetaan yleensä, kun ansiopäivärahan 300-500 päivän enimmäisaika alkaa alusta. Tämä taas tapahtuu paitsi työttömyyden ja lomautuksen alkaessa ensimmäistä kertaa, myös silloin, kun henkilö on ollut työssä vähintään 6 kuukautta. Laissa on kuitenkin sääntö, jonka mukaan omavastuuaika otetaan enintään kerran vuodessa. Osa-aikaisesti työttömyysturvalla työskentelevällä omavastuuaika tulee siis yleensä vastaan vuoden välein. Joka toinen omavastuuaika ikään kuin hypätään yli.

Poikkeuslaki on toteutettu niin, että omavastuuajalta maksetaan etuus, mutta omavastuuaika silti otetaan. Tämä tarkoittaa, että vuoden suojasääntö käynnistyy myös niistä omavastuuaikajaksoista, jotka ovat toteutuneet poikkeuslain aikana ja jolta on maksettu etuus.

Monelta osittain työllistyneeltä työttömältä tai lomautetulta ei siis oteta omavastuuaikaa lainkaan vuonna 2022, edellyttäen, että omavastuuaika osuu poikkeuslain soveltamisajalle tammi- ja helmikuussa.

Omavastuuaika pähkinänkuoressa

  • MIKÄ: Korvaukseton jakso työttömyyden tai lomautuksen alussa.
  • MIKSI: Omavastuuaika on nimensä mukaisesti kuin kotivakuutuksen omavastuuosuus. Osa työttömyyden kuluista jää työttömyysturvan ulkopuolelle ja katettavaksi itse.
  • KAUAN: Omavastuuaika kestää viisi päivää eli viikon (työttömyysturvaa maksetaan viideltä päivältä viikossa). Jos henkilö on osittain työssä, omavastuuaika kertyy työttömiltä päiviltä ja tunneilta.
  • MILLOIN: Omavastuuaika otetaan, kun ansiopäivärahan 300-500 päivän enimmäisaika alkaa alusta. Tämä taas tapahtuu paitsi työttömyyden ja lomautuksen alkaessa ensimmäistä kertaa, myös silloin, kun henkilö on ollut työssä uuden 26 viikon mittaisen jakson.
  • POIKKEUS 1: Omavastuuaika alkaa 1.1.-28.2.2022. Tällöin on voimassa poikkeuslaki ja omavastuuajalta maksetaan etuus. Sama laki oli voimassa vuonna 2020.
  • POIKKEUS 2: Omavastuuajalta maksetaan etuutta, jos henkilö on samaan aikaan työllistymistä edistävässä palvelussa eli esimerkiksi työnhakuvalmennuksessa tai kuntouttavassa työtoiminnassa.
  • POIKKEUS 3: Omavastuuaikaa ei oteta, jos edellisestä omavastuuajasta on alle vuosi. Osa-aikatyötä työttömyysturvalla tekevälle omavastuuaika tulee siis kohdalle aina vuoden välein. Joka toinen kerta ikään kuin hypätään yli.

Anni Alaja

Anni Alaja vastaa TYJ:n viestinnästä. Pyrkii avaamaan lakimuutokset ja tilastot helposti sulatettavaan muotoon ja uskoo, että työttömyysturva on mainettaan parempi.

Anni Alaja

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *