Työttömyyskassoille uusia tehtäviä

Eduskunta aloittaa tänään työttömyyskassojen tehtävien laajentamista koskevan lakimuutoksen käsittelyn. Lakimuutoksen myötä työttömyyskassat voisivat jatkossa tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluja. Kassa voisi esimerkiksi välittää tietoa avoimista työpaikoista tai tarjota neuvontaa tai valmennuksia.

Palvelut olisivat kassojen jäsenille täysin vapaaehtoisia. Työttömyyskassat rahoittaisivat uudet palvelut itse ilman julkista rahoitusta.

Palvelujen tarjoaminen vaatii lakimuutosta, sillä työttömyyskassojen tehtävät on määritelty laissa. Tällä hetkellä lainsäädännössä sallitaan työttömyyskassoille ainoastaan etuuksien maksaminen.

Työttömyyskassat pitävät tehtävien laajentamista tervetulleena uudistuksena. Kassojen työttömät jäsenet ovat yhteydessä kassaan useita kertoja kuukaudessa. Muutoksen myötä on mahdollista hyödyntää nämä kontaktit ja tukea jäsentä työn etsimisessä.  Myös työssä olevat kassan jäsenet voisivat hyödyntää kassan palveluja ammatilliseen kehitykseen tai työpaikan vaihtoon.

Suurin osa työttömyyskassoista suunnittelee alkavansa tarjota työllisyyttä tukevia palveluja vuoden 2025 aikana. ”Suomessa on tällä hetkellä 14 työttömyyskassaa. Osassa kassoja kyse voi olla melko pienimuotoisesta toiminnasta. Näin voisi olla esimerkiksi sellaisten kassojen kohdalla, joiden työttömyysaste on säännönmukaisesti varsin matala ja jäsenistön tarve lisätuelle on pieni. Osalle kassoista muutos tulee olemaan suurempi. Kyse voi olla kassan roolin varsin merkittävästä muutoksesta. Kassa ei ainoastaan maksa etuutta, vaan toimii aktiivisesti jäsenen tukena työn etsimisessä”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.

”On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki kassan tarjoama tuki on jäsenelle vapaaehtoista. Palveluihin osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta millään tavalla etuuden maksuun”, Villman jatkaa. Kassa pyytää jäseneltä luvan sille, että voi käsitellä hänen tietojaan uuden tehtävän toteuttamiseen. Jos jäsen kieltää tietojen käytön, asiointi kassassa jatkuu kuten ennenkin. Siinä tapauksessa, että jäsen antaa luvan tietojen käsittelyyn, kassa voi esimerkiksi ehdottaa työpaikkoja tai kursseja työhistorian tai muiden taustatietojen perusteella. Tarjolla voi olla myös esimerkiksi työnhakuvalmennuksia tai asiantuntija-arvioita, jotka auttavat työnhaussa.

Työttömyyskassoihin kuuluu noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää. Palvelut ovat tarjolla kaikille kassan jäsenille,  kyse ei siis välttämättä ole vain työttömistä henkilöistä. Jopa osa Kelan etuuksien saajista voi kuulua muutoksen piiriin. Kela maksaa työmarkkinatukea niille kassan jäsenille, joiden työhistoria on liian lyhyt tai joiden ansiopäivärahan enimmäismaksuaika on täyttynyt. Nämä henkilöt voivat jatkossa saada apua työn löytämiseen myös kassasta.

Lue lisää

HE 40/2024

Lisätiedot

Aki Villman

toiminnanjohtaja

050 356 7990