Mitä on hyvä tietää, jos jäät työttömäksi

* uudelleenjulkaisu

Näin pääset alkuun.

TE-toimistoon eli työkkäriin ei ilmoittauduta enää henkilökohtaisesti, vaan ilmoittautuminen verkossa riittää. Verkossa selviät ilmoittautumisesta ilman jonotusta ja saat asian hoidettua puolessa tunnissa. Muista ilmoittautua heti ensimmäisenä työttömyyspäivänä!

Etuutta haetaan jälkikäteen ja ensimmäinen hakemus kannattaa lähettää kassaan noin kahden viikon työttömyyden jälkeen. Myös etuushakemus kannattaa täyttää verkossa, oman kassasi asiointipalvelussa. Tällöin sinulta ei kysytä turhia asioita ja osa tiedoista on valmiiksi täytettynä. Ja toki – hakemuksesi on kassan käsittelyjonossa heti lähettämisen jälkeen.

Ensimmäiset hakemuksen käsittely on vähän tavallista hitaampaa, sillä kassan pitää laskea muun muassa päivärahan määrä. Puolet tällaisista hakemuksista käsitellään kuitenkin viikossa ja keskimääräinen käsittelyaikakin on alle kaksi viikkoa. **

Lähetä seuraavat hakemukset neljän viikon tai kuukauden jaksoissa. Nämä hakemukset käsitellään usein muutamassa päivässä ja päiväraha maksetaan melko tasaisesti kuukauden tai neljän viikon välein.

Jos et kuulu kassaan, hae työttömyysturvaa Kelasta.

Arvioi päivärahan määrä laskurilla.

Laske päivärahan määrä päivärahalaskurilla.

Jos tunnet intohimoa laskukaavoja kohtaan, lisätietoa päivärahan laskutavasta löytyy esim. täältä.

Jos et ymmärrä jotain, kysy. Jos et vieläkään ymmärrä, kysy uudestaan.

Sinulla on oikeus saada tietoa työttömyysturvasta selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa. Tämän oikeuden toteutumisesta vastaavat osaltaan TE-toimisto ja osaltaan työttömyyskassat.

Jos esim. verkkosivujen sisältö ei avaudu, ei siis kannata pähkäillä asiaa kotona, vaan soittaa kassaan. Sinun neuvomisesi on kassan ja TE-toimiston tehtävä.

Saadessasi kokoaikatyön saat päivärahaa työn alkuun saakka. Osa-aikatyön ajalle voit edelleen saada päivärahaa.

Jos olet löytänyt kokoaikatyön (onnea!), hae etuutta normaalisti työn alkuun saakka ja ilmoita työstä TE-toimistoon ja kassaan.

Jos kyse on osa-aika- tai keikkatyöstä, voit saada edelleen etuutta työn ajalle. Päivärahassa huomioidaan tällöin osa palkasta. Ilmoita työstä TE-toimistoon, merkitse päivärahahakemukseesi työtunnit ja lähetä kassaan palkkalaskelma tai vastaava selvitys. Voit laskea arvion palkan päälle maksettavasta päivärahasta päivärahalaskurilla.

Osa-aikatyö ja siitä saatu palkka vaikuttavat päivärahaan silloin, kun palkka maksetaan, eikä silloin, kun työ on tehty. Vaikka työ on siis tehty maaliskuussa ja olet merkinnyt työtunnit maaliskuun hakemukseen, voit saada maaliskuulta täyden päivärahan, jos palkka maksetaan vasta huhtikuussa.

Työllistymiseen saa apua TE-toimistosta.

TE-toimistolla on erilaisia palveluja, joihin voit osallistua parantaaksesi CV:täsi tai kehittääksesi muita taitoja tai valmiuksia.

Voit myös suorittaa pienimuotoisia tai lyhyitä opintoja työttömyysturvalla. Laajempia kokonaisuuksia varten olisi periaatteessa siirryttävä opintotuelle. Toisaalta jos katsot, että tarvitset opintoja työllistyäksesi, kysy TE-toimistolta, voitko suorittaa ne ns. omaehtoisina opintoina. Tällöin voit saada työttömyysturvaa opintojen ajalle kahden vuoden ajaksi.

Pienimuotoista tai lyhytkestoista yritystoimintaa voi harjoittaa työttömyysturvalla.

Esim. alle kahden viikon keikat yritystoiminnassa eivät estä etuuden maksamista. Jos aloitat pidemmän yritystoiminnan, ensimmäisen neljän kuukauden ajalle maksetaan edelleen työttömyysturva. Tämän jälkeen TE-toimisto tutkii, onko yritystoiminta riittävän pienimuotoista työttömyysturvan maksamiseen. Tätä kutsutaan sivutoimiseksi yritystoiminnaksi. Jos toiminta on sivutoimista, saat jatkossakin etuutta. Jos taas katsotaan, että työllistyt yritystoiminnassa kokoaikaisesti, etuuden maksaminen loppuu neljän kuukauden jälkeen. Kannattaa huomata, että sivutoimisuudessa on kyse enemmänkin tunneista kuin euroista. Kannattamaton yritystoiminta ei sinänsä oikeuta työttömyysturvaan.

Työttömyysturva on vastikkeellista eli sisältää velvoitteita.

TE-toimiston tehtävä on auttaa sinua työllistymään, mutta myös huolehtia siitä, että haet työtä lain edellyttämällä tavalla. Saadaksesi työttömyysturvaa sinun on haettava työtä ja otettava vastaan tarjottu työ, palvelu tai koulutus. Tutustu siis tarkkaan TE-toimiston antamiin ohjeisiin, noudata määräaikoja ja vastaa yhteydenottoihin, ettei työttömyysturvaasi tule katkoksia.

 

* Kirjoitus on julkaistu alun perin 29.5.2019. Kirjoitus on julkaistu uudelleen siten, että aktiivimallia koskeva osuus on poistettu.

** Vuoden 2019 tilanne.

Anni Alaja

Anni Alaja vastaa TYJ:n viestinnästä. Pyrkii avaamaan lakimuutokset ja tilastot helposti sulatettavaan muotoon ja uskoo, että työttömyysturva on mainettaan parempi.

Anni Alaja